Birdlife suomi logo

SSLTY logo
Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys ry.

Sivun pääkuva

Hirvijärvi Sprint 2004

 

Hirvijärvi Sprint VII 15.8.2004

Hirvijärvi Sprint kisailtiin harvinaisen koleissa ja aluksi hieman sateisissakin oloissa neljän autojoukkueen voimin. Viileydestä huolimatta rallin lajimäärä nousi 84:ään, mikä on eräs suurimmista kilpailun 7-vuotisessa historiassa. Lintujen määrät olivat kuitenkin pienenpuoleisia. Etenkin hyönteissyöjät olivat kortilla ja esimerkiksi harmaasiepon tai jopa niittykirvisen löytäminen oli kiven takana. Runsaimpana esiintyneitä pääskyjä parveili n. 360 lintua, mutta esim. metsäkirvisen tai keltavästäräkkien muutto oli melko marginaalista. Isoja lintuja näkyi sen sijaan aika kivasti: harmaahaikaroita laskettiin ainakin 5-7 eri yksilöä, lisäksi havaittiin paikallisen oloiset subad merikotka, kaksi maakotkaa ja viirupöllö. Puolisukeltajasorsia oli viime vuoden tapaan vähän, mutta syksyn ensimmäiset pilkkasiivet sentään löydettiin. Myös pikkutikka osallistui ralliiin tänäkin vuonna.

 

Tulokset:

1. Kissa Hannu Sillanpää, Martti Patteri ja Harri Hutri 63
2. Malmisade Pekka Malmi ja Tapio Sadeharju 60
3. KoiRa Jukka Koivisto ja Esko Rajala 56
4. Tintti-Team Pirkko Kullas, Yrjö Koskimäki, Sisko Kimpimäki ja Mikko Jääskä 42
Tietosuojakäytäntö ›  Rekisteriseloste ›