Birdlife suomi logo

SSLTY logo
Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys ry.

Sivun pääkuva

Välitilinpäätös 5.6.2024

Nyt kun lintuatlas on saavuttanut puolenvälin niin paikallaan on pieni välitilinpäätös mitä on saatu aikaan ja mitä pitää vielä tehdä.

Tavoite

Atlaksen valtakunnallinen tavoite Lappia lukuunottamatta on saada kaikki ruudut kartoitettua vähintään tyydyttävälle tasolle. SSLTY:n omat ja alueen reunaruudut huomioiden meillä on kartoitettavana 222 ruutua. Niistä 118 (53 %) on saavuttanut tuon rajan. Se tarkoittaa, että 104 ruutua tarvitsee vielä runsaasti maastotunteja. Toki kaikkia ruutuja pitää ja saa kartoittaa mutta noille heikoimmille ruuduille pitää nyt suunnata ensisijaisesti resursseja.

On selvää, että normiretkeily ei enää riitä vaan tarvitaan täsmäretkiä varsinkin kun näillä ruuduilla ei kovin ahkerasti monikaan käy retkillä tai ei ilmoita havaintojaan. Kartalla olevat paksummalla viivalla piirretyt reunaruudut eivät ole SSLTY:n vastuuruutuja, joten ensisijaisesti keskitytään omiin ruutuihin koska niitäkin on riittävästi käytäväksi eli 89 kappaletta.

Kolmosatlaksessa vuosina 2006-10 meidän kaikki omat ruudut saavuttivat vähintään tyydyttävän rajan. Emme halua olla sitä huonompi nytkään vaikka atlaskausi onkin vuoden lyhyempi!

Kartoitusta eniten kaipaavat ruudut

Tuorein tilanne näiden ruutujen osalta löytyy linkistä selvitysastekartan oikeassa reunassa.

 

Vinkkejä ja ohjeita

  • Tulospalvelussa aina tuorein tilanne https://www.sslty.fi/havainnot/lintuatlas-2022-2025/kartoitustilanne/
  • Katso kartalta ruutu tai ruudut, joissa aiot käydä.
  • Katso ja vaikka tulosta tulospalvelusta ruudun kartta niin tiedät minne mennä ja suunnitella reittiä ja käytäviä kohteita. Kaikenlaisissa biotoopeissa on hyvä käydä.
  • Tulosta myös ruutulomake, jossa on tuorein kartoitustilanne, sen pohjalta näkee helpoiten mitkä lajit voi jo ohittaa, eli varmat pesinnät sekä tärkeimpänä puuttuvat lajit, ettei vaan peippo jää ilmoittamatta.
  • Tulosta atlaskoodien selitteet mukaan niin ei tule virheitä.
  • Saavu ruutuun hyvällä säällä mieluiten jo aamuvarhaisella ja aloita havainnointi.
  • Helpointa on käyttää puhelimen Mobiilivihko-sovellusta, havaintojen ilmoituksen lisäksi se seuraa reittiäsi ja varoittaa jos ruudun raja on ylittymässä. Jos vaikka tie koukkaa naapuriruudun kautta niin seurannan voi laittaa tauolle siksi aikaa.
  • Tallenna koodi kaikista havaituista lajeista
  • Ota huomioon jo Tiiraan mahdollisesti ilmoitetut havainnot niin voit nostaa omalla havainnolla koodia.
  • Älä luota siihen, että myöhemmin tulee varmasti jostain yleisestä lajista korkeampi koodi vaan tallenna kakkonen jos muuta ei tällä kertaa irtoa. Jokainen koodi on tärkeä!
  •  
  • Atlastelu eroaa normiretkeilystä siinä, että kaikkien lintujen puuhia on seurattava mahdollisimman tarkkaan pesinnän toivossa.
  • Maastossa hyppivien lintujen nokat pitää katsoa ja jos ruokaa mukana niin varma pesintä on varmistettu tai etsiä hautovia lintuja rannoilta ja pelloilta sekä tietysti maastossa liikkuvia ja kerjääviä poikueita.
  • Ensimmäinen, toinen tai kymmeneskään peippo ei välttämättä vielä paljasta varmaa pesintää mutta yhdestoista voi sen tehdä, joten jokaista lintua on katsottava tarkasti.
  • Matkalla ruutuun tai muutenkin atlakseen kuuluvia lintuja havaitessasi paikanna itsesi avaamalla puhelimeen sivu https://www.sslty.fi/misc/paikanna.html niin näet missä ruudussa olet ja onko havaitsemasi laji puute ja jos on niin laita se Tiiraan.


Yleisimmät atlaskoodit mutta muista myös muut tilanteeseen sopivat

Mahdollinen pesintä
2 lintu havaittu sopivassa pesimäympäristössä yhtenä päivänä

Todennäköinen pesintä
4 lintu havaittu sopivassa pesimäympäristössä vähintään kahtena eri päivänä
62 linnulla nokassa pesätarvikkeita
63 lintu varoittelee

Varma pesintä
73 maastopoikue havaittu
74 emolla ruokaa nokassa
75 hautova emo
81 kuultu poikasten ääntä pesästä
82 nähty munat tai poikaset pesässä

Nyt tarvitaan jokaisen panostusta.

Ei ole ollenkaan liikaa vaadittu jos jokainen valitsee edes yhden ruudun, jolla käy kartoittamassa vähintään kaksi kertaa kesä-heinäkuussa. Ruutuja on ympäri aluettamme, joten kenelläkään ei ole ainakaan nyt pitkä matka sopivaan ruutuun ja saataisiin lohduttomalta näyttävää koilliskulmaa näyttämään paremmalta.

Haastan jokaisen mukaan atlastelemaan ja otan vastaan lupauksia ruutukäynneistä.

Toivotaan runsasta osallistumista!

juk@sslty.fi

Tietosuojakäytäntö ›  Rekisteriseloste ›