Birdlife suomi logo

SSLTY logo
Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys ry.

Sivun pääkuva

Jalasjärvi

Hirvijärvi

Hirvijärvi on peltojen ympäröimä runsaskasvustoinen, matala järvi. Hirvijärvi on yksi Suomenselän parhaista muutonaikaisista levähdyspaikoista. Huhtikuun loppupuolella siellä voi nähdä satoja joutsenia ja tuhansia hanhia. Joukossa on säännöllisesti myös arktisia harvinaisuuksia kuten pikkujoutsenia sekä lyhytnokka- ja tundrahanhia. Muitakin vesilintuja on runsaasti. Järvellä on tavattu myös mm. sinisiipitavi, punapäänarsku, ristisorsa, mustakaulauikku, lampivikloja, palsasirri, haahka, mustapyrstökuireja sekä jalohaikara.

Vuonna 2011 tehtyjen massiivisten ruoppausten, rantametsien kaatamisen ja vedennoston jälkeen järven ilme on muuttunut avoimemmaksi ja itäpään vanha lintutorni on taas käytettävissä uuden kulkuyhteyden ansiosta. Kaakkoiskulmalle on tehty tulvaniittyalue ja lintutornin ympärille saarekkeita linnuille.

Sijainti: Ajetaan Jalasjärven keskustasta Ala-Vallintietä itään päin 4 km, jonka jälkeen käännytään Yli-Valliin menevälle tielle (Mäntykoskentie), vajaan puolen km:n jälkeen parkkipaikka ja lintutorni.

Toinen hyvä paikka katsella järven itäosan ja sen rantapeltojen lintuja on Hirvijärventien varrella. Keväällä alueen pellot tulvivat yleensä ja hanhet sekä sorsat kokoontuvat suurin joukoin.

 

Ponsijärvi

Ponsijärvi on vesilintujen pesimäpaikka. Veden pintaa on nostettu patoamalla. Järven muutonaikaisesta tärkeydestä ei ole tarkka tietoa. Kahlaajista järvellä näyttäytyy runsaslukuisena ainakin liro. Yleisten lajien lisäksi järvellä on havaittu mm. mustakurkku-uikku, joutsen (pesii), nuolihaukka, vesipääsky, luhtahuitti ja kurki.

Sijainti: Ajetaan Jalasjärveltä 3-tietä Kurikan suuntaan, Jokipiin risteyksestä Tokerotietä (nro 672) Kauhajoelle päin n. 7 km, metsäautotietä oikealle n. 2 km ja metsäautotietä vasemmalle vajaa kilometri. Tien päästä kuljetaan polkua pitkin järvelle ja sen itärannalla sijaitsevalle lintutornille n. kilometri.

Huom! Lintutorni on lahonnut käyttökelvottomaan kuntoon!

Klikkaa kartalta haluamastasi kunnan lintupaikkaesittelyt


Tietosuojakäytäntö ›  Rekisteriseloste ›