Birdlife suomi logo

SSLTY logo
Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys ry.

Sivun pääkuva

Atlastiedote

Atlastiedote 23
12.11.2025

Onnistunut lintuatlas lähestyy loppuaan

Suomen neljänteen lintuatlakseen on kerätty havaintoja kohta neljän vuoden ajan. Atlas on onnistunut tavoitteissaan: huikea ja maantieteellisesti kattava havaintomäärä piirtää ajantasaisen kuvan pesimälinnustomme levinneisyydestä. Samalla atlas on innostanut uusia harrastajia linnustonseurannan pariin, kiinnittänyt huomiota yleisiin lintulajeihin ja niiden pesintöihin sekä kannustanut retkeilemään uusilla alueilla.

Neljänteen lintuatlakseen on kirjattu yhteensä yli 2,03 miljoonaa havaintoa! Havainnointitahti pysyi atlaksen ajan ilahduttavan tasaisena, vuosittain havaintoja on kirjattu hieman yli puoli miljoonaa. Kokonaan ilman havaintoja jäi vain 14 atlasruutua, joista kolme ovat käytännössä kokonaan avomerialuetta ja loput vain pieneltä osalta Suomeen sijoittuvia rajaruutuja. Ylivoimainen enemmistä kaikista atlasruuduista saatiin kartoitettua vähintään tyydyttävästi: tällaisten ruutujen osuus on jo liki 92 prosenttia, eli enemmän kuin tähän asti kattavimmassa kolmannessa lintuatlaksessa.

Kiitokset atlaksen onnistumisesta kuuluvat tuhansille havaintojaan kirjanneille vapaaehtoisille harrastajille. Isot kiitokset teille kaikille suuresta työpanoksestanne! Paikallistasolla olennaisessa osassa ovat olleet paikallisyhdistysten atlasvastaavat, joille osoitamme erilliset kiitokset. Yhdistystason atlastyö luo perustan tämänkaltaisten isojen hankkeiden onnistumiselle.

Atlaksen julkaisu

Atlasaineiston tarkistustyö on parhaillaan käynnissä. Lisäksi atlasaineistoon lisätään vielä jonkin verran sellaisia havaintoeriä, joita ei ole voitu sisällyttää mukaan aiemmin (kuten eBird-palvelun havainnot).

Samaan aikaan valmistellaan atlastulosten julkaisua. Atlasjulkaisu tulee 3. atlaksen tapaan saataville pdf-muodossa, ja on myös muodoltaan lähellä kolmannen atlaksen vastaavaa. Julkaisu tulee siis sisältämään lajien atlaskartat atlasten välisinä vertailukarttoina. Julkaisun tarkemmasta ajankohdasta kerrotaan myöhemmin lisää.

 


 

Atlastiedote 22
8.10.2025

Muista tallentaa atlashavaintosi 1.11.2025 mennessä!

Onko sinulla tältä tai aiemmilta atlaskesiltä vielä tallentamattomia pesimäaikaisia havaintoja? Tiedätkö, että kaverilla on? Vielä ehdit toimia. Ilmoita omat pesimäaikaiset havaintosi vuosilta 2022–2025 ja pyydä kaveriasi tekemään samoin tai auta tarvittaessa tallentamisessa. Muista merkitä havaintoon pesimävarmuusindeksi. Kysy tarvittaessa lisätietoja yhdistyksesi atlasvastaavalta:
https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/yhdistysten-atlasvastaavat/
Keskeisiä ovat ruudut, joiden selvitysaste on vielä tyydyttävää heikompi. Mutta miltä tahansa ruuduilta voi myös puuttua pesintätietoja tavallisistakin lajeista. Kannattaa tarkistaa atlasruudun sivulta lajilista. Oletko havainnut ruudulta puuttuvia lajeja tai lajeille korkeampia pesimävarmuusindeksejä?

Taksonomian muutokset
Uusi AviListin mukainen taksonomia on otettu käyttöön elokuussa 2025. Tästä on aiheutunut ongelmia lintuatlaksen tulospalvelussa, joka noudattaa aiempaa taksonomiaa. Kaikki havainnot eivät näy tulospalvelussa toistaiseksi oikein, mikä voi vaikuttaa tulospalvelussa näkyvään atlasruudun selvitysasteeseen, mikäli ruudun tilanne on kahden selvitysasteluokan rajalla. Kaikki atlashavainnot ovat kuitenkin tallessa, ja tilanne korjaantuu viimeistään lopullisissa atlastuloksissa. Neljännen lintuatlaksen lopullisissa tuloksissa käytetään taksonomiaa, joka oli voimassa atlaksen alussa ja valtaosan atlasaikaa. Esimerkiksi tundraurpiaisella on tällöin oma atlaskartta.

Atlaksen askelmerkit
Atlasaineistoa on jo tarkistettu jonkin verran, ja tarkistustyö jatkuu. Atlaksesta puuttuu vielä joidenkin organisaatioiden keräämät tämän vuoden lintuhavainnot. Loppuvaiheessa atlasaineistoon liitetään myös sellaisia lintuaineistoja, joita ei ole voitu sisällyttää mukaan aiemmin (kuten eBird). Samaan aikaan valmistellaan tulosten julkaisua. Atlasjulkaisu tulee 3. atlaksen tapaan saataville pdf-muodossa.

 

Tietosuojakäytäntö ›  Rekisteriseloste ›