Birdlife suomi logo

SSLTY logo
Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys ry.

Sivun pääkuva

Bongaus ja pinnat

Bongaus tarkoittaa lintuslangissa, että käydään katsomassa lintua, jonka tiedetään olevan jossain. Kyseessä ei välttämättä tarvitse olla edes harvinainen lintu mutta itselle syystä tai toisesta kiinnostava laji, joka on nähtävä. Vaikkapa uusi kuukausipinna. Media on kyllä valitettavasti yleistänyt termin tarkoittamaan mitä tahansa lintujen katselua, mikä joitain sapettaa suuresti.

Menneinä aikoina lintujen bongaus oli jopa halveksittua puuhaa lintuharrastajien keskuudessa. Eikä siitä pahemmin julki huudeltu. Eipä sitä kyllä nykyäänkään kaikki hyväksy varmaankin siksi, että tapahtumaan yleensä liittyy runsasta autoilua. Ekohenkisyys nostaa päätään myös lintuharrastuksessa.

Bongaukseen yleensä liittyvä ilmiö on pinnalistojen kartuttaminen. Listoja löytyykin sitten niin moneen lähtöön, ettei kaikkia tule edes ajatelleeksi. Suurin osa lintuharrastajista kerää listaa ainakin eliksistä eli laskee koko elämänsä aikana Suomessa näkemänsä lajit. Suomen pinnakärjellä on jo kasassa 417 Suomessa nähdyistä 464 lajista (tilanne 31.1.2011). Enemmän asiaan paneutuneet listaavat sitten kuntapinnoja, yhdistysaluepinnoja, pihapinnoja tai kuukausipinnoja. Rengastajat voivat listata käsipinnat tai rengastuspinnat. Ekologisimmat voivat hyvällä omallatunnolla laskea ekopinnoja, joiden kartuttamiseen kelpaavat vain omat jalat. Jotkut laskevat jopa unimaailmassa tai televisiossa nähdyt lajit.

Bongarien etuja ajaa BirdLife Suomen suurin jäsenyhdistys Bongariliitto. Se mm. tarjoaa jäsenilleen tekstiviesteihin perustuvan Lintutiedotuksen lintumaailman tapahtumien nopeaan tiedottamiseen, oli kyseessä suomenpinna (maalle uusi laji) tai kurkien muuttoryntäys. Suomenselällä toimii vastaava palvelu Havislinja, johon kaikki halukkaan voivat vuosimaksun maksamalla liittyä.

Suomenselällä bongaus ei saanut kovin suurta suosiota verrattuna muuhun maahan. Tosibongareita, jotka lähtevät myös Suomenselän ulkopuolelle bongausreissuille on vain muutama. Useimmat liikkuvat vain oman yhdistyksen alueella tai sitten vaan aivan lähikunnissa.

Jukka Koivisto

Tunturipöllöbongareita Lapuan Alajoella tammikuussa 2011. Pöllö istui ladonkatolla yli kahden kilometrin päässä.