Etusivulle
 

SOINI

Lylylampi
Pinta-ala 12 ha.

Lylylampi on metsien ja rämeiden ympäröimä pieni lampi. Lampi on hyvin rehevä ja onkin Soinin paras vesilintupaikka pienestä koostaan huolimatta.
Lylylammin pesimälinnustoon kuuluvat mm. mustakurkku-uikku, joutsen, haapana, jouhisorsa, heinätavi, lapasorsa, tukkasotka, kurki sekä runsaasti kahlaajia.
Lammella on nähty myös mm. pikkujoutsen, uivelo, vesipääsky ja luhtahuitti.
Lylylampi on parhaimmillaan keväällä ja loppusyksysta, jolloin siellä voi oleskella kymmeniä lepäileviä joutsenia.

Sijainti: Soinin keskustasta Multian suuntaan n. 20 km (tie nro 714). Tieltä käännytään oikealle (Viitta: Ulpassuo ja Isojärvi). Isojärven tietä ajetaan n. 2 km. Lylylampi jää tien eteläpuolelle n. 400 m tiestä.

Matosuo
Pinta-ala 200 ha.

Matosuon eteläosan kukkula on hyvä muutontarkkailupaikka, vaikka kukkulan puut alkavat olla jo hiukan näköesteenä. Matosuon vakiolajistoon kuuluvat mm. metsähanhi, haapana, sinisuohaukka, riekko, kurki, kapustarinta, pikkukuovi, mustaviklo, kala- ja harmaalokki. Keväällä ja syksyllä suolla näkee suurien lepäilevien hanhiparvien lisäksi mukavasti petolintuja (mm. maakotkia, sääksiä, ampu- ja nuolihaukkoja) sekä pohjan- ja lapinsirkkuja.

Sijainti Matosuo sijaitsee Soinin keskustasta Multian suuntaan noin 12 km (tie nro 714). Tieltä käännytään oikealle (Viitta "Löytömäki"). Ajetaan Löytömäen tietä muutama km ja sitten käännytään oikealle. Ajetaan hiukan yli kilometri ja käännytään vasemmalle. Sitten ajetaan niin pitkälle kuin pääsee kääntymättä.


Päivitetty 25.02.2004 20:49